Settings
Light Theme
Dark Theme
Podcast Cover

Rakkaudesta rakennuksiin

  • 3. Elinkaarikestävän kiinteistön ABC

    28 MAY 2024 · Tänäänkin ympäri Suomen puretaan rakennuksia, joilla olisi elinaikaa jäljellä. Euro sanelee paljon. Kuinka tälle saataisiin stoppi? Myös rakentamisen laatu ja alan haurastunut ammattiylpeys heijastuvat rakennusten kestävyyteen. Mitä vaatisi, että kiinteistöt saisivat palvella koko elinkaarensa ajan?  Anna Perhon kanssa rakennusten elinkaarikestävyydestä keskustelemassa AREn projektiliiketoiminnan johtaja Anne Piiparinen sekä kestävän rakentamisen professori Matti Kuittinen Aalto-yliopistosta. Vieraat haaveilevat second hand -muodin rantautuvan vahvemmin myös rakennusten pariin.
    38m 56s
  • 2. Teknologian hyödyntäminen kiinteistöissä – uhka vai mahdollisuus?

    21 MAY 2024 · Talotekniikan siirtyessä internetiin jopa omista kodeistamme voi tulla kyberhyökkäysten kohteita. Onkin aiheellista kysyä, tekeekö teknologia kiinteistöstä haavoittuvamman? Toisaalta millaisia kehityksen suuntia ja mahdollisuuksia tekoäly ja teknologia tuovat koteihin? Entä millä konstein teknologia pysyy hyvänä renkenä?  Anna Perhon kanssa teknologian mukanaan tuomia kiemuroita meille setvivät liikenne- ja viestintävirasto Traficomin erityisasiantuntija Saana Seppänen ja AREn vanhempi palvelupäällikkö Juha Sahlsten. Vieraat paljastavat muun muassa, mitä voisi tapahtua ihan tavallisessa taloyhtiössä, jos sinne kyberhyökätään. 
    28m 31s
  • 1. Kiinteistöt hillitsevät ilmastonmuutosta jo nyt – voiko se olla kannattavaakin?

    14 MAY 2024 · Vihreä siirtymä pakottaa kiinteistöalan reagoimaan kestävän kehityksen vaatimuksiin. Kun halvan energian päivät ovat toistaiseksi päättyneet, alkaako kestävän kehityksen juhlapuheista vihdoin tulla todellisuutta kiinteistöissäkin? Miten kiinteistöalalla toteutetaan ekologisesti kestävää kehitystä siten, että se pysyy myös taloudellisesti mielekkäänä? Pitäisikö kestävät ratkaisut nähdä jopa myynti- ja markkinointivaltteina?  Anna Perhon kanssa vihreämpiä ratkaisuja ovat etsimässä AREn hankekehitysjohtaja Tuomas Hietala, AREn yksikönjohtaja Timo Lilja sekä Green Building Council Finlandin toimitusjohtaja Antti Ruuska. Vieraat kertovat, mitä konkreettisia muutoksia kiinteistöjen ympäristövastuu tuo mukanaan 5-10 vuoden sisällä. 
    38m 12s

Kiinteistöalan osaamisella ja elinkaarikestäviä kiinteistöjä suunnittelemalla kotiin päin!  Pitääkö kestävämpiä kiinteistöjä suunnitellessa rakentaa uutta vai voidaanko vanhoja rakennuksia parsia paremmin palveleviksi? Voidaanko kiinteistöillä hillitä ilmastonmuutosta jo nyt? Entä kohdistuvatko tulevaisuuden...

show more
Kiinteistöalan osaamisella ja elinkaarikestäviä kiinteistöjä suunnittelemalla kotiin päin! 

Pitääkö kestävämpiä kiinteistöjä suunnitellessa rakentaa uutta vai voidaanko vanhoja rakennuksia parsia paremmin palveleviksi? Voidaanko kiinteistöillä hillitä ilmastonmuutosta jo nyt? Entä kohdistuvatko tulevaisuuden kyberuhat teknistyvässä maailmassa koteihimme? 

Rakkaudesta rakennuksiin -podcastissa keskustellaan kestävistä ratkaisuista, joilla kiinteistöt saadaan kukoistamaan nyt ja tulevaisuudessa. Podcastin juontaa Anna Perho ja mukana on kiinteistö- ja rakennusalan erikoisosaajia sekä kestävän kehityksen asiantuntijoita. 

Podcastin tarjoilee ARE.
show less
Information
Author Suomen Podcastmedia
Categories Business
Website -
Email -

Looks like you don't have any active episode

Browse Spreaker Catalogue to discover great new content

Current

Looks like you don't have any episodes in your queue

Browse Spreaker Catalogue to discover great new content

Next Up

Episode Cover Episode Cover

It's so quiet here...

Time to discover new episodes!

Discover
Your Library
Search